Tietoja tuotteesta Seigokan

Näsijärvenkatu 1
33210, Tampere
+358407099142

Seuran toimintaa ohjaa hallitus, jonka valitsee seuran vuosikokous kerran vuodessa. Hallituksen tehtäviin lukeutuu pääasiassa seuran päivittäisestä toiminnasta huolehtiminen ja sen kehittäminen. Tähän kuuluu mm. uusien jäsenien hankinta, ryhmien organisointi ja niiden valmennuksesta vastaaminen, tapahtumien järjestäminen, valmentajien kouluttaminen, viestintä ja tiedotus sekä Ryushinkan kollegion kanssa koordinointi.

Kaikki seuran toiminta, kuten myös hallitustoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen eikä hallituksessa toimimisesta makseta palkkioita. Mikäli olet kiinnostunut hallituksessa toimimisesta ja haluat kuulla siitä lisää, ota yhteyttä seuran puheenjohtajaan. Innokkaita, sitoutuneita, ahkeria ja tiimissä hyvin toimivia jäseniä pidetään aina mielellään mukana seuran toiminnassa!

Kulukorvausanomuksella voit hakea takautuvasti seuran toimintaan liittyviä kuluja (esim. kilpailuihin liittyvät osallistumis- ja matkakulut tai leirikulut). Anomuksen voit toimittaa sähköpostilla tai paperisena kenelle tahansa seuran hallituksen jäsenelle. Hallitus käsittelee anomukset seuraavassa kokouksessaan.

Oheisella matkakuluanomuksella ohjaaja ja apuohjaaja voi hakea takautuvasti seuran ohjaamisesta aiheutuneita  kuluja (esim. matkat, lisenssit). Anomuksen voit toimittaa sähköpostilla tai paperisena kenelle tahansa seuran hallituksen jäsenelle. Hallitus käsittelee anomukset seuraavassa kokouksessaan.

Share on Facebook Share on Twitter Share on Linked In Share by Email

Share on Facebook Share on Twitter Share on Linked In Share by Email

Share on Facebook Share on Twitter Share on Linked In Share by Email

Share on Facebook Share on Twitter Share on Linked In Share by Email

Share on Facebook Share on Twitter Share on Linked In Share by Email

Seigokan: Arvostelut

Seigokan ei ole vielä saanut yhtään arvostelua.

Kerro mielipiteesi tuotteesta Seigokan:

1 = Huono
5 = Erinomainen

Seigokan näkyy seuraavissa luetteloissa:

Seigokan näkyy seuraavissa luetteloissa:

Muut kuntosalit, jotka saattavat kiinnostaa sinua

5 (2)
Joona Niemi

Joona Niemi

Näytä osoite ja yhteystiedot
Harjunpää 10 - 33250, Tampere
+358405387775
Plenwell

Plenwell

Näytä osoite ja yhteystiedot
Satakunnankatu 24 - 33210, Tampere
+358440995611
5 (1)
Fysiojukka

Fysiojukka

Näytä osoite ja yhteystiedot
Satakunnankatu 28 - 33210, Tampere
+358452012500
4.5 (4)
NNKY GL-salonki

NNKY GL-salonki

Näytä osoite ja yhteystiedot
Satakunnankatu 28 B - 33100, Tampere
3.7 (59)
Fitness24Seven
Fitness24Seven

Fitness24Seven

Näytä osoite ja yhteystiedot
Puutarhakatu 10 - 33210, Tampere
+358958422302
5 (1)
Jooga- ja Hyvinvointila Kehräämö

Jooga- ja Hyvinvointila Kehräämö

Näytä osoite ja yhteystiedot
Finlaysoninkuja 9 - 33210, Tampere
Tampereen karateseura Seigokan ry
Tampereen karateseura Seigokan ry

Tampereen karateseura Seigokan ry

Näytä osoite ja yhteystiedot
Näsijärvenkatu 8 - 33210, Tampere
4.6 (7)
Pirkanmaan Fysiocenter Oy

Pirkanmaan Fysiocenter Oy

Näytä osoite ja yhteystiedot
Satakunnankatu 18 - 33210, Tampere
+35832604545
Method Putkisto Pop Up Studio Tampere

Method Putkisto Pop Up Studio Tampere

Näytä osoite ja yhteystiedot
Keernakatu 2 - 33100, Tampere
+358505265582
5 (2)
Tampereen Shotokan Karate-Do ry

Tampereen Shotokan Karate-Do ry

Näytä osoite ja yhteystiedot
Nääshalli, Näsijärvenkatu 8 - 33210, Tampere
+358400627367
4.3 (100)
Nääshalli

Nääshalli

Näytä osoite ja yhteystiedot
Näsijärvenkatu 8 - 33210, Tampere
+358408380662
5 (3)
Tampere aikido Nozomi Association

Tampere aikido Nozomi Association

Näytä osoite ja yhteystiedot
Näsijärvenkatu 8 - 33210, Tampere
+358442800489

Listaa kuntosalisi ilmaiseen hakemistoomme

Jos hallitset kuntosalia ja haluat näkyä verkkosivustollamme, lähetä meille sijaintitietosi, jotta voimme sisällyttää sinut hakemistoomme. Se on ilmainen näkyminen oppaassamme!

Pyydä ilmainen rekisteröinti

Löydä täydellinen kuntosali

Löydä kuntosali kuntoon ja par antaaksesi terveyttäsi.