
Tietoja tuotteesta Sanna Heikkilä
Tmi Sanna Heikkilän jooga- ja pilatestunneilla edetään ytimestä kohti ääreisosia. Tervetuloa elämän mittaiselle matkalle kohti kehon sisintä! Tunteja mm. Pilates Power Housella Paloheinässä.
Joe Pilates kehitti metodiaan vuosikymmenten ajan. Metodiin kuuluu laskentatavasta riippuen 500-700 liikettä, jotka tehdään niille suunnitelluilla laitteilla. Joseph Pilateksen oppilaat ovat kehittäneet ja soveltaneet metodia, ja siten pilateksessa onkin nykyään useampia koulukuntia, joissa painotetaan hieman eri asioita. Opetan alkuperäistä menetelmää Joseph Pilateksen ensimmäisen sukupolven pilatesoppilaan Jay Grimesin oppien mukaisesti.
Pilates on yksinkertaisesti kohdennettua fyysistä liikettä jossa pyritään kehon epätasapainojen korjaamiseen. Pidemmälle edenneillä harjoitus lähentelee kovaa urheilusuoristusta. Jay Grimes kuvaa harjoittelua näin: ”We don’t change the work, the work changes us”.
Sekä aloittelijoille että jatkotason harrastajille. Yksityistunnit suunnitellaan juuri sinun henkilökohtaisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena on löytää paras versio omasta kehosta.
Tehoa työkykyyn ja virkeyttä mielelle! Keho väsyy yksipuolisissa työasennoissa ja tuen pettäessä tulee virheasentoja. Ota hetkeksi irtiotto arjen hektisyydestä ja buustaa akkuja! Tunteja järjestetään myös yritysten omissa tiloissa.
Onko polttariohjelmassa tai ystävysten mökkiviikonlopussa hetki räätälöidylle kokonaisuudelle? Erikoistunnit eivät vaadi aiempaa kokemusta pilateksesta tai joogasta, vaan ne rakennetaan tarpeiden ja toiveiden mukaan.
Sanna Heikkilä: Arvostelut
Kerro mielipiteesi tuotteesta Sanna Heikkilä:
Sanna Heikkilä näkyy seuraavissa luetteloissa:
Sanna Heikkilä näkyy seuraavissa luetteloissa:
Muut kuntosalit, jotka saattavat kiinnostaa sinua



Kraftvoll Oy


Ripusuontie 88




hyvinvoimin

Hyvinvointi- Ja Liikuntapalvelut HW-Fitness

Listaa kuntosalisi ilmaiseen hakemistoomme
Jos hallitset kuntosalia ja haluat näkyä verkkosivustollamme, lähetä meille sijaintitietosi, jotta voimme sisällyttää sinut hakemistoomme. Se on ilmainen näkyminen oppaassamme!