Tietoja tuotteesta Iskuasema

Asemakuja 2
14500, Kalvola
+358447767704

Kalvolan Isku ry on vuonna 1941 perustettu urheiluseura, jonka tavoitteena on tarjota liikunnallisia elämyksiä kaikille iästä ja kunnosta riippumatta.

Kalvolan Isku ry on vuonna 1941 perustettu urheiluseura, jonka tavoitteena on tarjota liikunnallisia elämyksiä kaikille iästä ja kunnosta riippumatta, unohtamatta mukavaa yhdessä tekemistä.

Nuoret ja aikuiset harrastavat seuran lajeja asiantuntevassa ja osaavassa valmennuksessa. Seuramme toiminnassa on mukana satoja eri lajien harrastajia aloittelijoista kilpaurheiluun saakka. Tämän hetkisen suosion mukaan suurin osa harrastaa petanqueta, nyrkkeilyä, voimanostoa sekä kahvakuulaa, mutta räätälöimme myös uusia lajeja, mikäli kiinnostuneita uusille lajeille löytyy.

Kalvolan Isku ry pyrkii järjestämään vakituisten liikuntaryhmien lisäksi myös erilaisia lyhyempiä kursseja kysynnän mukaan, kuten lavatanssikursseja tai yleisurheilukouluja. Seuramme myös toimii hyvin aktiivisena lasten ja nuorten liikuttajana - lapsilla on mahdollisuus vaikuttaa lajikirjoon.

Kaikessa toiminnassamme noudatamme urheilun eettisiä sekä lainsäädännöllisiä ohjeita. Verkkosivuston toteutukseen on saatu rahoitusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Iskuasema: Arvostelut

3.5/5 (4 Arvostelut)
Artsi Chairis 1 year ago

Positiivinen kokemus: Ilmastointia on parannettava!

Terhi Latvala 2 years ago

Positiivinen kokemus: Sopiva liikuntapaikka pienelle porukalle, mutta ilmanvaihto onneton. Happi loppuu.

Miska Nieminen 6 years ago

Positiivinen kokemus: Petankkia kyllä.

Raimo Hyövälti 7 years ago

Positiivinen kokemus: Kalvolan Iskun "kotipesä". Kokoustilaa ja petankkihalli vuokrattavissa.

Kerro mielipiteesi tuotteesta Iskuasema:

1 = Huono
5 = Erinomainen

Iskuasema näkyy seuraavissa luetteloissa:

Iskuasema näkyy seuraavissa luetteloissa:

Muut kuntosalit, jotka saattavat kiinnostaa sinua

4.9 (9)
moove Fitness Center
moove Fitness Center

moove Fitness Center

Näytä osoite ja yhteystiedot
Ratatie 9 - 13720, Hattula
+358407555958
4.3 (10)
Parolan Kuntoklubi Oy
Parolan Kuntoklubi Oy

Parolan Kuntoklubi Oy

Näytä osoite ja yhteystiedot
Kinnalantie 3 C - 13720, Parola
+35836717100
5 (4)
Hattula Boxing
Hattula Boxing

Hattula Boxing

Näytä osoite ja yhteystiedot
Herniäistenniementie 7 - 13800, Hattula
+358405828075
4.9 (35)
Liikuntakeskus Like Hämeenlinna
Liikuntakeskus Like Hämeenlinna

Liikuntakeskus Like Hämeenlinna

Näytä osoite ja yhteystiedot
Parolantie 106 - 13130, Hämeenlinna
+358400716472
Akaan Isku

Akaan Isku

Näytä osoite ja yhteystiedot
Köyvärintie - 37800, Toijala
+358405588664
3.7 (68)
Monitoimihalli

Monitoimihalli

Näytä osoite ja yhteystiedot
Köyvärintie 8 - 37800, Toijala
+358405679374
4.8 (5)
Toijalan ja Vesilahden Kuntokeskus Ky

Toijalan ja Vesilahden Kuntokeskus Ky

Näytä osoite ja yhteystiedot
Kurkelantie 1 - 37800, Toijala
+358400538322
4.7 (15)
Liikuntakeskus Fitbox Oy

Liikuntakeskus Fitbox Oy

Näytä osoite ja yhteystiedot
Kalevantie 9 - 37800, Toijala
+358504306006
4.2 (31)
Kuntokeskus Liikku Tiiriö
Kuntokeskus Liikku Tiiriö

Kuntokeskus Liikku Tiiriö

Näytä osoite ja yhteystiedot
Pitkätanhuankatu 1 - 13130, Hämeenlinna
3.9 (15)
AP Gym Oy

AP Gym Oy

Näytä osoite ja yhteystiedot
Ylpöntie 1 - 37800, Toijala
+358413131173
5 (8)
FullFocus PT Saila Hilvola
FullFocus PT Saila Hilvola

FullFocus PT Saila Hilvola

Näytä osoite ja yhteystiedot
Louhentie - 13500, Hämeenlinna
+358408413171
3.7 (9)
Fitness room Feeling 1

Fitness room Feeling 1

Näytä osoite ja yhteystiedot
Jyrätie 8 A - 13500, Hämeenlinna
+358504070803

Listaa kuntosalisi ilmaiseen hakemistoomme

Jos hallitset kuntosalia ja haluat näkyä verkkosivustollamme, lähetä meille sijaintitietosi, jotta voimme sisällyttää sinut hakemistoomme. Se on ilmainen näkyminen oppaassamme!

Pyydä ilmainen rekisteröinti

Löydä täydellinen kuntosali

Löydä kuntosali kuntoon ja par antaaksesi terveyttäsi.